Olen tehnyt matskuihin tammikuussa 2023 päättelytehtäväsetin, jossa selvitetään MIKÄ EI KUULU JOUKKOON? Tiedostossa on 36 erilaista osaa, jotka leikataan mallikuvan mukaisesti erillisiksi osiksi, jolloin voi keskittyä rauhassa yhteen tehtävään kerrallaan. Näin valinnan voi myös merkitä esim. pienellä pyykkipojalla tai klemmarilla, jolloin mukaan saadaan työtä sormille. Voit toki myös heijastaa kuvan seinälle tms.
Olennainen osa tehtävää on perustella, miksi valittu asia ei kuulu joukkoon. Samalla on myös hyvä käydä läpi sanastoa ja luokitteluun liittyviä käsitteitä, joita tehtäviin liittyy. Huom! Joissain tehtävissä perusteluna voi toimia erilaiset asiat, jotka johtavat joko samaan lopputulokseen. Toisaalta taas perustelua vaihtamalla voidaan samasta joukosta löytää erilaisia lopputuloksia.
Tehtävissä on sekä helpompia että vähän haastavampia, joten valitse käyttöön sopivat ja sopiva määrä kortteja.